lauantai 26. helmikuuta 2011

Unelmatorttua

Yksi lempileivonnaiseni on unelmatorttu ja tottakai oikealla voikreemillä täytetty. Äiti tapasi tehdä sitä ennen muinoin parempiin pitoihin ja sittemmin sen leipominen on ollut minun heiniäni, jos unelmatorttua on tarvittu.
Minulla on plakkarissa toinenkin resepti, joka kulkee unelmatortun nimellä, mutta se täytetään vesikiisselivoiseoksella ja hillolla. Tämä jälkimmäinen versio oli vuosikymmenten takaisen esimieheni tarkoin varjeltu salaisuus, jonka hän antoi vain harvoille ja valituille. Minua onnisti.

Olen lähdössä lomalle, joten ajattelin leipoa aitoa unelmatorttua tuliaisiksi sekä Kajaaniin että Kuusamoon. Eli kielet pitkälle sielläpäin!

Aitoon, ainoaan, oikeaan unelmatorttuun vatkataan 4 munaa (hyvä Munamies!) ja 1½ desiä sokeria. Äitini opetti, että munia ja sokeria vatkatessa ei sitten "kolisuteta" vatkauskulhon reunoja vispilällä ja että seos on valmista, kun se on kiiltävää ja tasaista (ei kuplia!).
Muna-sokerivaahtoon lisätään kuivat aineet (2 rkl perunajauhoja, 4 rkl vehnäjauhoja ja 3 rkl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta) varovasti käännellen. Torttupohjaa paistetaan noin 10 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Täytettä varten sekoitetaan 150 g  OIKEAA voita, 1½ desiä tomusokeria, vanilliinisokeria ja yksi munankeltuainen. Paras ottaa voi hyvissä ajoin notkistumaan, muuten saat jännetupentulehduksen :)

Torttupohja kumotaan sokeroidulle leivinpaperille ja täytemassa levitetään tasaisesti pohjalle. Ja lopuksi koko homma kääritään rullalle. Ei muuten repeile eikä ratkeile, kun on tehnyt ilmavan taikinan.
Sitten torttu kylmään.

Toisen unelmatortun täytteeseen keitetään vesikiisseli (½ desiä sokeria, 3/4 desiä vettä ja 1 tl perunajauhoja), joka jäähdytetään. Kiisseli sekoitetaan 100 grammaan voita voimakkaasti vatkaten. Seokseen voi lisätä vanilliinisokeria.
Tässä tapauksessa torttupohjalle levitetään ensin jotakin hilloa (nyt aprikoosi-) ja sen päälle äskeinen seos, joka levittyy aika hyvin, jos ei ole keittänyt kovin jämäkkää kiisseliä.


Hyviä ovat molemmat (yläkuvassa esimiesversio ja alakuvassa aito oikea unelmatorttu). Kokeile vaikka.

5 kommenttia:

  1. Tuliaistortuista näemmä leikkasit siivut kuvausta varten. Herää kysymys: väännettiinkö teillä kättä vai kahvakuulaa siitä, kumpi nämä irtosiivut sai syödäkseen? Vai onko mahdollista, että teitte kristillisen tasajaon tai jopa leikkasit toisestakin päästä siivun? :)
    Varmasti on hyvät tuliaiset, vaikka itse en makeasta välitäkään. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Aili Inkeli; tein kristillisen tasajaon ja molemmat saivay siivut kumpaakin torttuva. Hyvvää oli.

    VastaaPoista
  3. Voi kunpa saisi vielä joskus tekemääsi unelmatorttua;) Täytyy tulla joskus piipahtamaan, tai tuutte käymään meillä, ja tuot kahvileivän tullessasi?
    Aurinkoisin terkuin,
    Salla

    VastaaPoista
  4. Salla! Sovitaan vain milloin tulette käymään, lupaan leipoa unelmatorttuakin :)

    VastaaPoista
  5. Kaverini appiukko on eläkkeellä oleva suntio. Kaverin appiukko on opettanut, mitä kristillinen tasajako tarkoittaa: mulle 80% sulle 20%.

    VastaaPoista